Tuomari Jaana Hartus
CORDYNOX BEEDA PEN1 KP
Keskivahva narttu jolla riittävä rungon pituus. Antaa aavistuksen korkea raajaisen vaikutelman. Hyvin kulmautunut. Varsin suorat eturaajat. Pää vielä kesken kehityksen, oikea ilme. Riittävä askelmitta, kapea takaa.
8.12.2019 Voittaja Puppy Show 2019
Tuomari Reino Korpela
CORDYNOX BEEDA PEN1 KP ROP-PENTU - VOITTAJA PENTU 2019
Tasapainoisesti kehittynyt. Hyvät mittasuhteet ja vahvuusasteen omaava narttupentu, jolla oikeanmuotoinen pää. Tiivis ylälinja. Sopivan pitkä rintakehä. Hyvä takaosa. Keskivahva raajaluusto. Riittävät kulmaukset. Hyvä karvapeite ja hännänkiinnitys. Liikkuu ja käyttäytyy tasapainoisesti.
Beeda käyttäytyi koko viikonlopun oikein mallikelpoisesti, vaikka olikin oikeastaan ensimmäistä kertaa reissussa yhtään missään. Alusta asti neiti katseli vaan ympärilleen ja käyttäytyi reippaasti, ei möykännyt, räyhännyt, pelännyt, stressannut tai tehnyt muutenkaan mitään muuta kuin ollut kiltisti, lähinnä makoili nätisti häkissä. Kehässä esiintyi juuri niin hyvin kuin vaan mahdollista. Myös yö hotellissa sujui mallikkaasti vaikka seurana oli koira jonka Beeda on nähnyt vain pari kertaa. Ei siis voi olla mitään muuta kuin erittäin tyytyväinen pentuun!