Ana on alkanut hakemaan todella hyvin. Se lähtee hakemaan jo 70-500m säteellä ja tietä pitkin se ei tule oikeastaan ollenkaan, aina se on metsän puolella. Torstaina käytiin illalla vähän vielä Anan kanssa treenailemassa, Ana ensin kiersi pellon reunat josta se sitten siirtyi metsän puolelle hakemaan. Hakua kesti jonkun 30min jonka jälkeen huutelin pois, ja sieltä se pentu tulikin vaikka matka oli 300m. Seuraavaksi Ana heitti n. 20min lenkin ja kävi pisimmillään 350m päässä. Tämän jälkeen piti lähteä autolle ja kotiin, mutta Ana lähti vielä yhdelle lenkille ja sieltä se sitten ottikin ajon ja ajoi n. 40min pätkän. Alkoi jo pimeäkin tulemaan ja hukalta Ana lähtikin melkein heti tulemaan pois, 500metristä tuli huutamalla autolle. Tottelevaisuutta Ana ei ainakaan ole äidiltänsä perinyt, millähän sen saisikin pysymään noin tottelevaisena.
tässä ollaan lähdössä kolmannelle hakulenkille..
ja tästä se ajo sitten lähti.
Myös muille A-pennuille on ajoja jo tullut tälle kaudelle. Ainakin Arttu (Arthur) oli heti kauden aloituksessa ajanut n. 30min pätkän ja alkanut nyt myös hakemaan hyvin. Eppu (Ares) oli myös ajellut heti hienosti 70min pätkän. Vilma (Adele) oli myös saanut ajon. Muista pennuista en ole sitten kuullutkaan vielä kuulumisia.